Yksin ajamisesta

[Steinar]

Sen verran hiljaista näillä sivuilla että kokeillaanpa herättääkö keskustelua.
Jotkut sanovat tykkäävänsä nimenomaan yksin reissaamisesta. Mikä siinä on se pointti? Ajaminen mukavilla mutkateillä on mukavaa yksinkin, mutta entä esim. tauoilla? Pysähdyt järven rantaan ja kaivat termarin ja leivät esiin ja katselet maisemia. Minusta siinä vaiheessa on mukava sanoa toiselle että "kato kun on hyvät maisemat". Tai sitten huoltoasemalla tauolla. Yksin istut pöydässä kahvilla ja sämpylällä. Eikö ole vähän orpo olo? Puhumattakaan yöpymisistä. Jos on oikein väsyksiin itsensä ajanut niin sitten ei niin väliä, mutta jos tekisi mieli vähän katsella ympärilleen ja poiketa vaikka kahvilla tai baarissa niin eikö siinäkin olisi mukava kun olisi kaveri? Jotkut ovat toki niin seurallisia etteivät ole yksin missään, mutta eikö suomalaiseen luonteeseen vähän kuulu ettei "huudella vieraisiin pöytiin".

[Lassi]

Minulla se hoituu sillä takapenkin tytsyllä noi kaikki. Ajan yksin mielelläni, ilman puhelinyhteyttä takapenkkiläiseen, voi nauttia hiljaisuudesta ja maisemista omaan tahtiin ja taukopaikalla on tarjoilija valmiina

[UrpoTJ]

Hyvä kysymys. Jos hiukan avaudun, itsekin olen ollut vähän sellainen, että jos ei ole toista ihmistä, jolle auringonlaskua kehuu, niin se menee vähän niinkuin hukkaan! Olen onneksi oppinut tästä kyllä pois ja ymmärtänyt että ne maisemat ovat ihan pelkästään minuakin varten.

Sekä että on parempi. Tykkään ajaa itsekseni, saa ajaa omaa "dynaamista" ajoaan eikä tarvitse murehtia, jäikö se kaveri jonnekin. Joskus ajatuttaa, muutamassa päivässä kävin toissakesänä Geirangerilla/Trollstiegenillä ja takaisin, hauskaa oli kun sai vaan ajaa. Yksin pitkän matkan taittamisessa on oma omituinen hohtonsa!

Reissuja teen myös niin että on rouva takapenkillä. On juttu-, maisemankatselu- ja iltakaljaseuraa, mutta saan pitää oman vauhdin ja tahdin (joskin vähän rauhallisemman kuin ihan yksin). Hauskaa on ollut. Meillä on kypäräpuhelimet ja niistä en luovu. Mukava kun ei tarvitse kusitaukoa pyytää selkään hakkaamalla ja olisi minulta jäänyt eräänkin kerran valaat Norjassa rantatietä ajaessa näkemättä jos ei olisi takapenkiltä vinkattu. Toisaalta voi joskus mennä 50 km ihan mitään puhumatta kun ei ole sanottavaa. Ei tarvitse meidän ehdoin tahdoin löpistä.

Sitten joskus käyn omallansa ajavan kaverin kanssa reissuja. Sekin on mukavaa, kun kaveri on mukava!

Itse en tykkää ajaa reissua jos on 3 tai enemmän pyörää matkassa. Minulla on ominaisuus, että pitää koko ajan huolehtia ja vahtia, että onko kaikki varmasti mukana ja kaikilla homma hyvin. Osin tuo johtuu siitä, etten ole moista ryhmäajoa paljoa harrastanut. Kadehdin niitä jotka osaavat tuon homman huolettomasti, mutta eipä ole näköjään liikaa vaivannut kun en ole yrittänyt tätä edes kunnolla opetella.

Paraatiajo esim. ralleissa on eri juttu, ne ovat lyhyitä ja ihan ok.

[ranze]

Yksin kun ajat niin voit kääntyä mistä tahansa tienristeyksestä. Muuttaa reittiä. Lähteä bailaamaan, ei kaverin väsytys haittaa. Voit valita just sen majoituksen minkä haluat. Käydä paikoissa mitkä kiinnostaa ja jättää kahdeksannen keramiikkapajan väliin. Ajelen kyytiläisen kanssa, mutta on tuossa privaatissa omat hyvätkin puolensa. Eikä kuulu kitinää!

[Joe Cool]

Unohtui jo tämä ketju, kiitos Ranze asian esille nostamisesta.

Minä olen Joe Cool ja ajan yksin

No ei se viileydestä johdu.

Kerran (2008) yritin ajaa letkassa reilun viikon silloisen ystävättäreni kanssa Jenkeissä. Meitä oli 16-17 hengen porukka, 11 pyörää, eli osalla siis myös kyytiläiset. Ajoimme 2 päivää porukassa ja kyytiläiseni kanssa olimme yksimielisiä, että nyt riittää. Letkassa oli hyvä ajaa ainoastaan ekana tai vikana, kumpaakin paikkaa kokeilin. Välissä pystyi vain katsomaan edellä ja takana tulevaa paikoin vilkkaassakin liikenteessä. Nopeutta eikä taukoja voinut valita itse, ei lähteä tauolta kahvikupin tai tankkauksen jälkeen ripeästi jne. Porukka oli mukava vaikkakin tuntematon, vetäjä tuttu ja huippu, mutta se ei vaan toiminut meille.

Erkanimme Minneapolisista itään, kun letka jatkoi pohjoiseen - pohjoiseen ennustettu kylmä ja sateinen keli kävi syyksi, kermaperseitä kun olimme Se oli ehdottomasti tärkein käännös sen jälkeen, kun vaihdoin Hondan Harrikkaan. Siinä yksi kyytiläisen kanssa omaan tahtiin satunnaisiin paikkoihin ja säätiedotuksen mukaan helteessä suhaillessamme tajusin, että moottoripyöräily yli 30 asteen lämmössä on täysin eri laji, kuin aiemmein tuntemani skandinaavinen vilupyöräily, jossa hyvä sadeasu ja villapaita ovat tärkein kumppani

Tämä reissu muutti elämäni, oikeasti. Tajusin, että moottoripyörällä ajamisesta voi nauttia eikä siihen tarvitse kuin lämmintä, pyörän ja tilaisuuden tullen hyvän kyytiläisen. Sen jälkeen alkoi matkapyöriä tulla ja mennä talliini, eli kalusto vaihtui nälän kasvaessa ja matkojen pidentyessä sekä Euroopassa että USA:sa.

Moottoripyöräilystä tuli tärkein harrastukseni tuon yhden käännöksen seurauksena. Olen ajanut yli 200 000 km yksin tuon jälkeen. Ehkä liki puolet tarakkaharakoiden kanssa, mutta yksin. Ja suurimman osan tuosta Suomen ulkopuolella lämmintä hakemassa. Muiden pyörien kanssa olen tuon jälkeen ajanut ehkä reilut 1000 km.

[Veijo Esso]

Two sides to all of us, with me you get 'em both

Päivän reissuja on mukava tehdä seurassa, jos ei hirveän isolla porukalla olla liikenteessä. Sen verran porukkaa, että kaksinumeroisella tiellä mahduu kaikki bussipysäkille kerralla. Silloin pysyy ajaminen leppoisana, kun ei tarvitse koko ajan seurata pysyykö porukka kasassa ja risteyksistä pääsee vielä yli ilman erikoisjärjestelyjä. Ei myöskään haittaa vaikka joku olisi MC Prostatan jäsen tai olisi muuten vaan tarvetta pysähdellä useammin.

Pidemmät matkat on minusta mukavinta tehdä yksin. Ei tarvitse miettiä muiden jaksamista, ruokailua tai majoittumista. Ajaa vaan jos siltä tuntuu tai on ajamatta. Haittana tietysti on majoittumisen suhteellinen kalleus, kun yhden hengen huone on yleensä vain kympin halvempi kuin kahden. Ehkä joskus kokeilen ottaa rouvan mukaan.

[JKKo]

Enimmät kilsat ajan yksin. Rouva on mukana muutamalla lyhyemmällä päiväpyrähdyksellä ja sitten yhteisen loman aikana tehdään joku pidempi reissu. Käännepisteitä noissa 2 päällä ajoissamme ovat olleet mm Kroatian Pula, Galway Irlannissa tai vaikkapa Kirkkoniemi Norjassa. Nämä perheajomme ovat tyypillisesti 7-10 päivän lenkkejä, eikä nuo mun sooloreissut sen pidempiä ole. Hotelleissa ei enää säästellä. Telttahommat on taakse jääneet pääosin.

2020 keväällä mun piti mennä lentäen Fuengirolaan, olla kuukausi paikallaan ja ajaa HD kesän alettua kotiin. Sen sotki Covid-19, enkä ole varma, viitsinkö enää järjestellä toista. Pyörähän meni sinne ja tuli rekassa myös takaisin. Olisi voinut kuukauden perästä maksa viheltää siellä rannoilla oleskellessa.

Mut siihen ryhmäajeluun. Melko usein tuntuu letka-ajossa siltä, että ne muut ajavat joko liian kovaa tai hiljaa. Yksi päivä menee semmoistakin sopeutumista, mutta sen jälkeen yleensä keksin syyn poiketa reitiltä ja lähden omilleni.

Kokoontumisajo? Ei ole mun juttuni noin niin kuin yleisesti. Karkaan niistäkin jo lauantain iltapäivän aikana.

[Highwayman]

Jim Bronson tiesi vastauksen tähän keskusteluun;
https://www.youtube.com/watch?v=DIjJB9q ... m0&index=1

[moorits]

Viimeiset 25 v ajan yksin ja nautin rauhasta että päätän vaan ittensä ajosta. Joskus on emäntä mukana ja muistellaan vanhoja aikoja .Nuorena tuli ajettu laumassa ...kova ajelua ,sekä sikailua piti näyttää miten kova on
Ajan kyllä niin kauan kun pystyn .

[Pekka L]

Niinkuin moneen kertaan jo todettu, ei siinä ajamisen aikana kaveria kaipaa. Eipä tarvitse selitellä kenellekään, miksi en pysähdy. Tai taas pysähdyin. Saati sitten, jos tulee ajettua harhaan! Silloinkaan ei aiheuta huolta ja murhetta kenellekään muulle.

Välillä on emäntä minullakin tarakalla, on jo kymmenien vuosien aikan alkanut tottua tavoille...

Illalla sitten, kun on majoittumiset ja ruokailut hoidettu, niin silloin se juttukaverikin joskus kelpaisi, mutta pidemmällä matkalla kolmea pyörää pidän kyllä ehdottomana maksimina. Silloinkin jo tarvitaan joustoa suuntaan jos toiseenkin...

Kerran erehdyin Belgiassa lähtemään isomman ryhmän matkaan, kun oli sama suunta, Brysseli. Ja matkaakin vain vajaat 100 kilsaa. Mutta silläkin matkalla ehti sattua ja tapahtua siihen malliin, että erkanin heti ensimmäisellä Brysselin viitalla siitä ryhmästä!